Ruokakoululeiri 6.- 10.6. 2022 Lieto

9.3.2022

Leiri on tarkoitettu 8-12-vuotiaille tytöille ja pojille.

Aika:

maanantai-perjantai klo 9-15 

Paikka:

Ilmarinen, Ketunkolo, Pahkalaukkaantie 1

Ohjelma:

Ruokakoulun leiripäivään kuuluu tarjolla oleva pieni aamupala, lasten itsensä valmistama lounas ja välipala. Yhtenä päivänä lapset valmistavat itselleen kolmen ruokalajin illallisen.Tiistaina leiriläiset vierailevat Ilmaristen Matkailutilalla.                                          https://www.matkailutila.fi/fi/   

 Lisäksi Ruokakoulussa on liikuntaa ja liikuntaleikkejä 1-2 tuntia päivässä sekä tietoa hyvän ravitsemuksen ja liikunnan merkityksestä.  Leiriviikon aikana käydään myös maatilavierailulla. 

Tekemisen ilon ohella lapset oppivat hyödyllisiä arjen taitoja ja oppivat mistä ruoka tulee. Ruokakoulu tarjoaa lapsille hauskaa ja hyödyllistä toimintaa koulujen loma-aikoina. Leiriläiset saavat myös oman Ruokakoulun T-paidan.                

Ruokakoulu on nuorisotyötä myös työllistämisen kautta: leiri mahdollistaa nuorten ensimmäiset työkokemukset apuohjaajana toimisen kautta.

Ruokakoulu keskittyy lähellä tuotettuun ruokaan. Lähituotettu ruoka on tärkeä ja jatkuvasti ajankohtainen teema. Voisikin sanoa, että jokainen Ruokakoulu on erityinen!  

Leirimaksu:

4H-jäsenet  50€  ja muut 85€.  Sinun kannattaa siis liittyä jäseneksi, jolloin saat kaikki jäsenedut heti käyttöösi! Jäseneksi voit liittyä täältä.

Leirimaksu maksetaan yhdistyksen tilille ennen leirin alkamista:
Liedon 4H-yhdistys
FI65 4713 1020 0177 84
Viestiin: Osallistujan nimi ja leirin nimi

Ota mukaan leirille:

-oma vesipullo ja  essu

Leiri toteutetaan koronaohjeita noudattaen.

Älä tule sairaana leirille!

Ruokakoululeirin osallistujamäärä on täynnä!

Ilmoittautua voi varasijalle ja otamme yhteyttä jos paikkoja vapautuu.

lmoittautua voit täällä

Taina Päätalo lieto@4h.fi tai 050 352 1968