Heppaleiri 25.7.2022

Leiri on tarkoitettu vähintään 6-vuotiaille.

Aika:

Maanantai 25.7.2022

Paikka:

Hepohaan talli (Rynköntie 80, Lieto). 

Ohjelma:

Päiväleiri pidetään klo 10-15 ja leiriläisille tarjotaan lounas noin kello 12. Leirillä tutustutaan oma ikä- ja taitotaso huomioiden hevosiin ja talliin, opetellaan hevosten hoitoa ja niiden asuinympäristöstä huolehtimista, tarkkaillaan ja opetellaan ymmärtämään hevosten käyttäytymistä.   Leirille voi ottaa oman kepparin mukaan ja päivän aikana tehdään kepparille suitset. Ohjelmassa on myös leikkejä, letitetään poneja ja väritetään kavioita.

Leiripäivään kuuluu ratsastustunti.

Leirimaksu:

Sekä osallistumismaksu että jäsenmaksu maksettava ennen leirin alkua.

Heppaleirin osallistujilta vaaditaan 4H-yhdistyksen jäsenyys, koska leiriläiset ovat vakuutettuja 4H:n puolesta. Liedon 4H-yhdistyksen jäsenmaksu:

  • Henkilökohtainen jäsenmaksu 35 euroa.
  • Perhemaksu 70 euroa. Perhemaksulla voivat jäseniksi liittyä perheen kaikki samaan ruokakuntaan kuuluvat 6 vuotta täyttäneet nuoret ja vanhemmat.

Voit liittyä Liedon 4H-yhdistyksen jäseneksi täältä. Ennen jäseneksi liittymistä lapsi ei voi osallistua hevosleirille!

Heppaleirin osallistumismaksu 45 euroa/henkilö maksetaan Liedon 4H-yhdistyksen tilille FI65 4713 1020 0177 84. Viesti: Leirin nimi ja lapsen nimi.

Varusteet:

Leirillä tarvitset:

  • kantalapulliset jalkineet (esim.kumisaappaat)
  • mukavat ratsastukseen sopivat vaatteet
  • hanskat
  • ohut huivi tai pipo (lainakypärän alle)
  • vesipullo
  • mahdollisuuksien mukaan oma kypärä ja muita ratsastusvarusteita

Lisätiedot:

Taina Päätalo lieto@4h.fi puh. 050 352 1968

Hepohaan talli: Tanja Petrell puh. 040 596 5413

Facebook: Hepohaantalli


Ilmoittautuminen:


Ohjeet keppihevoseen, keppihevostalliin ja muihin hauskoihin tehtäviin löytyvät TOP-tehtäväpankista.