Kesätyöt 2018

 

Tarjoamme nuorille TET-paikkoja sekä seuraavia tilapäis- ja kesätyöpaikkoja:

Puutarhatöihin marjatilalle Liedon asemalla tarvitaan ripeää, tarkkaa ja itsenäiseen työskentelyyn kykenevää tilapäisapua.

Työtä keväällä maalis-huhtikuussa sekä kesä-elokuussa on tarjolla yhteensä noin 50 tunnin ajaksi (10 h kevät, 40 h kesä). Työ sisältää vadelmien leikkuuta keväällä sekä kesällä, rikkaruohojen kitkemistä, ruohonleikkuuta päältä ajettavalla ajoleikkurilla, marjojen poimintaa satoaikana sekä mahdollisesti myös asiakaspalvelua.

Työaika vaihtelee klo 6-20 välillä, myös viikonloppuisin ja jakaantuu siten, että helmi-huhtikuun välisenä aikana tarjolla on leikkuutyötä oksasaksilla 3 x 3 h viikonloppuisin. Kesäkuussa ruohonleikkuuta ja rikkaruohojen kitkentää yhteensä 15-20 h jakaantuen useampaan 3-4 h jaksoon, ja satoaikaan marjanpoimintaa sekä ruohonleikkuuta 20-25 h jakaantuen noin viidelle viikolle.

Työn suoritusaika riippuu sääoloista. Satoaika on yleensä heinäkuun lopulta elokuulle, mutta sen alkaminen vaihtelee vuosittain useilla viikoilla.

Tila on hankalasti saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla. 

 

Haemme 14-25-vuotiaita kerhonohjaajia elo-syyskuussa 2018 alkaviin 4H-kerhoihin.

Kerhonohjaaja on vastuussa kerhojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Kerhonohjaajat tekevät vapaaehtoistyötä, eli kerhonohjaus on enemmän harrastus kuin työ, mutta kerhonohjaamisesta maksetaan palkkiota ja siitä saa hyvää työkokemusta. Kerhonohjaajana toimiminen opettaa mm. vastuuta, lasten kanssa toimimista, ryhmän vetämistä ja ahkeruutta, joista on hyötyä työn tai kesätyön haussa.

Ohjaajat koulutetaan Osaava kerhonohjaaja-kurssilla, joka antaa varmuutta ja valmiuksia kerhon ohjaamiseen.

Katso lisää kerhotoiminnastamme ja kerhojen ohjaamisesta https://lieto.4h.fi/kerhot/ 

 

Tarjoamme kodinhoitotöitä, pihanhoitotöitä ja lemmikkieläinten hoitotöitä tuntityönä asiakkaiden kotona ympäri vuoden asiakastilausten mukaan. Palkkaus kunkin alan työehtosopimuksen mukaan.