Liedon 4H:n sivut ovat uudistuneet!

3.8.2020

Uudistuksen myötä sivut ovat muuttuneet ulkoasultaan sekä osittain päivittyneet sisällöltään. Nyt sivuja on myös helppo selata mm. puhelimella sillä käytössä on toimiva responsiivinen sivu!

Mitä uutta löytyy?

Ajankohtaiset uutiset 4H-tilaisuuksista, -tapahtumista, -kursseista, -leireistä ja muista huomioon otettavista asioista löytyvät etusivun lisäksi Ajankohtaista-sivulta.

Kerhot löytyvät tavanomaiseen tapaan omalta sivultaan. Suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Kerhoihin voi edelleen ilmoittautua niiden omalla ilmoittautumislomakkeellaan syys- ja kevätkaudella. Kerhojen syyskauden 2020 ohjelmat päivittyvät sivuille aikaisintaan elo-syyskuun aikana.

Leirien ja kurssien sivut ovat päivittyneet niin, että kaikki kurssit ja leirit löytyvät jatkossa sivuvalikosta. Järjestimme siis kurssit ja leirit omille sivuilleen, jotta pystymme jatkossa pitämään sivut mahdollisimman selkeinä.

4H-yritys sivulla 4H-yrittäjille löytyy nyt mm. oma 4H-yrittäjän paperityömaa -sivu, johon on koottu 4H-yrityksen toimintaan liittyviä lomakkeita, oppaita ja muita asioita. Liedon 4H-yrityksille taas on luotu oma sivunsa, josta pääsee jatkossa selaamaan kyvykkäiden Liedon nuorten 4H-yrityksiä. Uusia Liedon 4H-yrityksiä on myös perustettu, joten käy tutustumassa!

Kansainvälisyys sivulla ei ole suurta päivitystä tarvittu, mutta valitettavasti vuoden 2020 4H-vaihdot peruuntuivat koronavirustilanteen takia. Vuoden 2021 kohdemaat on jo listattuna sivulle, mutta ne tarvitsevat vielä varmistuksen aloituspäivien ja vaihtojen kestojen lisäksi, mikä pitäisi tapahtua tässä syksyn aikana.

Hankkeet sivulta löytyy jo maaliskuusta lähtien kansainvälinen nuorisotyö Kimppakalaasit-hanke. Käy lukemassa hankkeesta lisää täältä. Digimedi-hanke taas päättyi maaliskuussa, käy lukemassa mitä hankkeen aikana toteutui.

4H-jäsenyyteen liittyen on vuoden 2020 aikana tullut muutoksia mm. uuden liittymislomakkeen ja digitaalisen jäsenkortin käyttöönoton myötä. Voit nykyään tarkistaa ja muokata jäsentietojasi kirjautumalla jäsenkortillesi osoitteessa oma.4h.fi.

Jäsen: lue miten otat digitaalisen jäsenkortin käyttöösi.

Tiedoksi myös että 7.1.2020 lähtien 4H-jäseneksi liittyneiden jäsenkausi alkaa liittymiskuukauden alusta ja jatkuu 12 kk. Vanhoilla jäsenillä jäsenkausi säilyy ennallaan vielä 31.8.2020 asti, jonka jälkeen jäsenkausi muuttuu myös rullaavaksi.

Etkö ole vielä Liedon 4H-yhdistyksen jäsen? Lue lisää jäseneduista ja liity mukaan täältä!