Ysit töihin

Liedon 4H-yhdistys on mukana Ysit töihin -toiminnassa. 

Ysit töihin -toiminnassa tarjotaan nuorille valmennusta ja koulutusta, jonka avulla parannetaan nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja.

 Yhdeksäsluokkalaiset suorittavat lukuvuoden aikana 4H:n toteuttaman Ajokortti työelämään -koulutuksen. Koulutuksessa nuori oppii perusteet työn hakemisesta, työelämän pelisäännöistä sekä asiakaspalvelusta.

Lisäksi tavoitteena on työllistää nuoria vähintään kahden viikon ajaksi 9. luokan jälkeisenä kesänä. Nuorten työantajina voivat toimia kunnat, yritykset, yhteisöt ja kotitaloudet. Nuori voi myös työllistää itsensä 4H-yrittäjänä.

Vailla kesätöitä olevat nuoret voivat hakea töitä työnhakulomakkeella Nuorten kanssa käydään läpi heidän toiveitaan kesätöiden tai 4H-yrittäjyyden suhteen sekä haetaan työkaluja ja keinoja totetuttaa toiveet. 

Toiminnassa rakennetaan ja ylläpidetään vuoropuhelua nuorten, paikkakunnan työnantajien ja peruskoulun välillä. Yhdistyksemme kontaktoi myös paikallisia työnantajia niin yrittäjäyhdistyksen kautta kuin suoraankin. 

Ysit töihin -toiminnassa pyritään parantamaan työnantajien motivaatiota työllistää 9. luokan päättäviä nuoria. Olemalla mukana toiminnassa työnantajien on mahdollista toteuttaa yhteiskuntavastuuta tarjoamalla paikkakunnan nuorille todennäköisesti se ensimmäinen kesätyöpaikka.

Kesäksi 2022 olemme käynnistäneet suuren Ysit töihin -kesätyökampanjan. Kampanjassa yhteistyökumppanimme K-ryhmä tarjoaa kesätyöpaikkoja kaupan alalla ja toinen yhteistyökumppanimme Duunitori julkaisee kesätyöpaikkailmoitukset.

Ysit töihin -toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lue lisää 4H-järjestön sivuilta.

https://ysittoihin.4h.fi/